Uusimmat Uutiset

Katso Lisää

Alun perin irtisanomisuhan alla oli konsernissa 40 ihmistä.Pietarsaarelainen elintarvikealan konserni Snellman on saanut päätökseen helmikuussa alkaneet muutosneuvottelut.Tuloksena 17 työntekijän työsuhde päättyy, ja seitsemän ihmisen työtehtävät muuttuvat olennaisesti.Toimenpiteet koskevat konsernin lihanjalostuksen toimihenkilöitä, tuotannon hallinnollisia toimintoja sekä valmisruuan myyntiä ja sen avustavia toimintoja.Konserni yrittää mahdollisuuksien mukaan tarjota irtisanottaville työntekijöille uusia tehtäviä.Alun perin muutosneuvotteluissa uhkana oli, että 40 ihmisen työsuhde päättyy.Konsernin mukaan toimenpiteiden taustalla ovat tuotannolliset, taloudelliset sekä toiminnan uudelleenorganisoinnista johtuvat syyt.Snellman-konserni työllistää yhteensä noin 2 000 ihmistä. Snellmanin liikevaihto kasvoi neljättä vuotta peräkkäin.

Pohjanmaan käräjäoikeuden laamannin mukaan kommentti viestipalvelu X:ssä oli täysin epäasiallinen ja lautamiehen asemaan sopimaton.Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut lautamiehelleen kirjallisen varoituksen.Varoituksen syynä on lautamies Ville Hämäläisen (ps.) kommentti viestipalvelu X:ssä huhtikuun alussa.Lisää: Alatyyliset viestit toivat Ville Hämäläiselle kutsun laamannin puhutteluun – tällaisia seurauksia siitä voi koituaKäräjäoikeuden laamanni katsoi päätöksessään, että Hämäläisen kommentti toisen henkilön viestiin on ollut täysin epäasiallinen ja lautamiehen asemaan sopimaton sekä vastoin käräjäoikeuden arvoja ja periaatteita.Oikeuden mukaan lautamiehellä on lähtökohtaisesti yhtä laaja perustuslailla turvattu sananvapaus kuin kenellä tahansa.Käräjäoikeus huomauttaa, että sitä kuitenkin rajoittaa lautamieheltä edellytettävä aseman ja tehtävän mukainen käytös ja kielenkäyttö myös yksityishenkilönä vapaa-ajalla.Lautamiehet edustavat kansan oikeustajua…

Oulun käräjäoikeus päätti tänään, ettei Uros-yhtiön entisten johtajien oikeudenkäynti voi alkaa vielä ensi viikolla.Kahta Uros Oy:n entistä johtajaa koskeva avustuspetosoikeudenkäynti on peruttu toistaiseksi, tiedottaa Oulun käräjäoikeus.Syynä on, että toinen Uroksen perustajista, Tommi Uhari, on vaatinut syyttäjää tekemään lisätutkintaa Business Finlandiin ja hankkimaan tulevaan oikeudenkäyntiin viraston sisäisiä viestejä liittyen Uros Oy:n rahoituksen käsittelyyn ja takaisinperintään.Toissijaisesti Uhari vaatii, että käräjäoikeus määräisi Business Finlandin toimittamaan viestejä oikeudelle omatoimisesti.Syyttäjä on kieltäytynyt lisätutkinnasta, ja myös Oulun käräjäoikeus antoi aiemmin tässä kuussa päätöksen, jossa hylättiin Uharin pyyntö lisätutkinnan määräämisestä sekä vaatimus asiakirjan esittämisvelvollisuudesta.Uhari sekä Uros Oy:n toinen perustaja ja Uharin kanssasyytetty Jyrki Hallikainen ilmoittivat maanantaina käräjäoikeudelle,…

Yliopistolle tuli iltapäivällä useita poliisipartioita selvittämään tilannetta.16.4. 14:53•Päivitetty 16.4. 15:18Jyväskylän yliopistolla oli tänään tiistaina usean partion poliisitehtävä, joka osoittautui myöhemmin aiheettomaksi. Yliopiston viestintäpäällikkö Liisa Harjula kertoo, että kyseessä oli draamaharjoitus, jonka sivullinen koki uhkaavana.Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan se sai kello 13.20 jälkeen ilmoituksen hätäkeskuksen kautta, että Jyväskylän Keskussairaalantiellä on käynnissä mahdollinen ryöstörikos.Ilmoituksen mukaan rakennuksen sisältä oli kuulunut huuto: ”Tämä on ryöstö, kaikki maahan”.Kohteessa ilmeni, ettei rikosta ollut tapahtunut. Poliisin tietojen mukaan huuto liittyi opettajankoulutuksessa käynnissä olleeseen harjoitukseen.Poliisin mukaan viereisessä huoneessa työskennelleet olivat reagoineet tapahtumaan tosiasiallisena tilanteena. Poliisi ei missään vaiheessa tyhjentänyt rakennusta.Viestintäpäällikkö Harjulan mukaan yliopisto järjestää huomenna keskiviikkona tarvittaessa keskustelutilanteen…

Joensuulainen Raul Soisalo aiheutti käräjäoikeuden mukaan kahden yhdistyksen konkurssin, kun hän nosti niiden varoja itselleen.Joensuulainen psykoterapeutti ja koulutusyrittäjä Raul Soisalo on tuomittu vankeuteen talousrikoksista. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi kansliatuomion tänään tiistaina.Soisalo tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Hänet määrättiin myös liiketoimintakieltoon, joka kestää 2030 lokakuuhun. Soisalo tuomittiin myös menettämään valtiolle vajaat 600 000 euroa, jonka hän hyötyi taloudellisesti rikoksistaan.Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Raul Soisalon kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Soisalo nosti neljän vuoden aikana yhdistystensä omaisuutta itselleen yli 910 000 euroa. Menettelyllään hän aiheutti Suomen Psykologisen Instituuttiyhdistyksen ja Psyko-Team Koulutus oy:n maksukyvyttömyyden ja myöhemmin konkurssin.Käräjäoikeus tuomitsi Soisalon myös törkeästä veropetoksesta. Soisalo ei ilmoittanut vuosina…

Perinteiset nimet olivat viime vuonna suosituimpia lasten nimiä. Listoilla näkyvät tutut suosikit.Aino ja Eino olivat viime vuonna Suomessa syntyneiden suomenkielisten lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet.Aino ja Eino syrjäyttivät ykköspaikoilta edellisten kahden vuoden suosikkinimet Olivian ja Leon.Aino annettiin ensimmäiseksi etunimeksi 264 tytölle ja Eino 376 pojalle.Suomenkielisten lasten suosituimmat ensimmäiset etunimetTyttöjen nimetAinoOliviaAadaLiljaSofiaEeviEllenLinneaHelmiAavaPoikien nimetEinoOliverVäinöEliasOnniLeoEmilVilhoEeliAatosLähde: Digi- ja väestötietovirastoSuosituimpien nimien listalta löytyvät vanhat tutut suosikit, eikä kärkisijoilla ole tapahtunut suuria muutoksia, kertoo henkikirjoittaja Laura Mattila Digi- ja väestötietovirastosta tiedotteessa.– Perinteisiksi mielletyt etunimet jatkavat listan kärkisijoilla. Usein vanhemmille on myös tärkeää, että nimi on helposti käytettävissä ulkomailla. Pehmeät äännerakenteet ovat suosiossa, Mattila kertoo tiedotteessa.Ruotsinkielisten lasten suosikkinimet olivat…

Tesla hakee osakkeenomistajilta jälleen hyväksyntää, jotta voisi maksaa Elon Muskille kuuluvan palkkiosumman. 22:12•Päivitetty 22:17Yhdysvaltain Delawaressa sijaitseva tuomioistuin määräsi tammikuun lopulla sähköautovalmistaja Teslan purkamaan yhtiön toimitusjohtajan Elon Muskin kanssa sovitun 56 miljardin dollarin, eli noin 51,5 miljardin euron palkkiosopimuksen.Nyt Tesla hakee osakkeenomistajilta jälleen hyväksyntää, jotta voisi maksaa Muskille kuuluvan palkkiosumman.Vuonna 2018 neuvoteltu jättipalkkio oli Yhdysvaltain yrityshistorian suurin. Tammikuussa tuomari Kathaleen McCormick katsoi, etteivät palkkioista neuvotelleet Teslan edustajat olleet tiedottaneet palkkiosta osakkeenomistajille asiaan kuuluvalla tavalla. McCormickin mukaan ”käsittämätön” summa ollut reilu muille osakkeenomistajille.Teslan hallituksen puheenjohtajan Robyn Denholmin mukaan se, ettei Muskille ole voitu maksaa sovittua palkkiota kuuteen vuoteen, on ”hallituksen ja monien…

Hallitus ja oppositio väänsivät A-studiossa siitä, kuinka oikeudenmukaisia kehysriihen leikkaukset ovat.21:29•Päivitetty 22:37Oppositiopuolue SDP ehdottaa hallituksen sopeutustoimille 1,5 miljardin euron vaihtoehtoista pakettia. Puheenjohtaja Antti Lindtmanin mielestä hallituksen olisi pitänyt tarttua kehysriihessä isoihin rahoihin, joita ei tällä hetkellä veroteta lainkaan tai vain vähän.– Lähdevero, osinkoverouudistus, korkovähennysoikeuden rajaaminen, ulkomaiset kiinteistösijoitusyhtiöt, Lindtman luetteli A-studiossa keskiviikkona.Lindtman myöntää, että velkaantunut Suomi tarvitsee sopeutustoimia. Toisin kuin hallitus, demarit eivät ajaisi maata lisäleikkausten kierteeseen. Sopeutuspakettia olisi lähdetty rakentamaan erilaisilla arvovalinnoilla.– Olisimme ottaneet ensiksi tarkasteluun hallituksen tekemät menolisäykset ja julkista taloutta heikentävät veroratkaisut kuten valtiontalouden tarkastusvirasto on suositellut.Julkista taloutta heikentävistä veroratkaisuista Lindtman mainitsee yksityisen terveydenhuollon tuet, valmisteverojen alentamisen ja…

Hyvinvointialueen isot yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvotteluissa on käyty läpi tehtävien ja työpisteiden lakkauttamisesta johtuvia muutoksia.16.4. 15:52•Päivitetty 16.4. 15:52Päättyneissä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvotteluissa on todettu, että valtaosa työsuhteiden muutoksista voidaan toteuttaa paikallisilla sopimuksilla. Samalla neuvotteluissa päädyttiin siihen, että tehtävämuutoksia, jotka voisivat johtaa irtisanomisiin, voitiin vähentää.Alun perin työnantaja ilmoitti, että irtisanomisperusteisia tehtävämuutoksia olisi enintään 3500, mutta määrä tarkentui neuvottelujen kuluessa 720:een. Näistä 245 henkilön osalta kyse on yksikön toiminnan lakkauttamisesta tai merkittävästä muutoksesta yksikön toiminnassa. Muiden osalta toimenpiteet koskevat esimerkiksi työntekopaikan tai työtehtävän muutosta.Irtisanomisperusteisuus tarkoittaa, että jollei työntekijä suostu ehtojen muutoksiin, työnantajalla on oikeus sanoa hänet irti. Pohteen tavoitteena ei kuitenkaan ole…

Oulun käräjäoikeus tuomitsi pyörävarkaan vankilaan. Rovaniemen hovioikeuden mukaan päätöksen teki harjoittelija, jolla ei ollut asiassa toimivaltuutta. 16.4. 15:58•Päivitetty 16.4. 15:58Kolmekymppinen mies vei arvokkaan sähköpyörän Oulussa sijaitsevan omakotitalon pihalta heinäkuussa 2022.Vuotta myöhemmin sama mies törttöili Oulun Kaakkurissa sijaitsevassa marketissa.Hän otti myymälästä mukaansa nahkatakin, vyölaukun sekä kaiuttimen ja hyppäsi sitten myynnissä olleen sähköpyörän selkään. Hän ajoi kulkupelillä kassalinjan ohitse ja jätti maksamatta.Mies jäi kiinni ja tunnusti tekonsa poliisille. Häntä vastaan nostettiin syytteet kahdesta varkaudesta.Asia eteni Oulun käräjäoikeuteen, missä jutun puheenjohtajana toimi käräjänotaari, eli tuomioistuinharjoitteluaan suorittava juristi. Lisäksi oikeuden kokoonpanoon kuului kaksi lautamiestä.Oikeudenkäynnin päätteeksi kolmikko päätti tuomita miehen 70 päivän vankeuteen kahdesta varkaudesta.…